16.12.2013

Vauvan neuleita


Samainen siskon tyttö sai perheen lisäystä, ja kyllähän tätin pitää laittaa puikot heilumaan, niin kun aina käy :DD

Ensimmäisenä violetti neuleasu. Kamera tosin vääristää värit, mutta oikeasti asu on laventelin värinen. Ohjetta on taas sekoiteltu monesta ja osa keksitty omasta päästä.



 Toisena asusteena neuloin luonnonvaalean haalarin ja aika moneen kertaan tehdyt tossut. 




Toivottavasti on käyttöä talvivauvalle.

Onnea vielä oikein paljon koko perheelle <3 <3





Piparinmakuinen glögikakku

Anopilla oli syntymäpäivät ja tein hänelle viemisiksi piparinmakuisen glögikakun. Pohjana kaakaoinen kääris, täytteessä kaksi rasiaa maustamatonta tuorejuustoa, purkillinen turkkilaista jugurttia ja yksi purkki kermaa. Kostutin pohjaa ihan vähän glögillä. Lisäsin piparinmuruja seokseen joulun makua antamaan. Hyydytin liivatteella. Pinnalla ihan pelkkä glögi, joka on tietenkin hyydytetty. Koristeiksi tein sokerikelloja ja lehtinä käytin pakkasesta otettuja suklaalehtiä, jotka on tehty mustaviinimarjalehden päälle. Sokerikellojen alle laitoin piparinmuruja eristämään kosteutta, ettei kellot heti sula.

Huomasin sen jälkeen kun olin glögin pinnalle laittanut, että se olisi kaivannut hieman punaista väriä syventämään glögin omaa väriä, mut en sitten enää viitsinyt korjailla kun olin jo laittanut ne hyytymään, menköön tämän kerran ;)








Samalla kertaa tein siskon tytölle lähes samanlaisen kakun, kun hänelläkin oli syntymäpäivät pari päivää aikaisemmin. Muuten kakku on samanlainen, mut koristeena on joulutähti.





9.12.2013

Lihapiirakoita

Tuli tänään vähän ahkeroitua jokavuotisten lihapiirakoiden kanssa. Tällä kertaa paistoin vaan 75 kpl. Ohje on vanha tuttu, peruspullataikina ilman sokeria ja kardemummaa. Täytteenä riisipuuro-jauhelihaseos. Piirakat on keitetty auringonkukkaöljyssä.

Määrä näyttää aika hurjalta, mutta näitä on tarkoitus vähän jakaa perhepiiriin. Ei suinkaan meinata itse kaikkia pistellä poskeen ;D 



10.11.2013

Kynttiläkutsut

Onpas aikaa kulunut edellisestä postauksesta. En vaan jotenkin ole saanut aikaiseksi laitella mitään uutta. No mutta nyt kuitenkin pitkästä aikaa jotain.

Järjestin kynttiläkutsut ja miut tuntien pitää kaikkea kivaa kokeilla.
Ensimmäisenä oma versio karpalo-kinuskikakusta. Pohjaksi paistoin 4 munan kaakaoisen kakkupohjan, leikkasin sen kahtia ja kostutin hieman karpalomehulla. Täytteeseen sekoitin karpalon makuista ja maustamatonta tuorejuustoa sekä pari purkkia laktoositonta kermaa. Lisäsin vähän väriä massaan, koska se jäi aika haaleaksi. Pinnalle n. 5 dl karpalomehua, joka on hyydytetty 7 liivatteella. Suklaakoristeen Pandan valkoista suklaata.



 Näitä suklaisia koristeita piti miettiä, että miten saan niistä sellaisia vähän kierteisiä. Nämä ei nyt ihan ole sitä mitä olin ajatellu, mut saa kelvata näin ekaksi kerraksi.



Lähempää kuvattua reunusta. Suklaa otti vähän kiinni reunakalvoon ja yritin vähän piilotella sitä, mut näyttää olevan hyvinkin esillä :( 


Ja viipalekuvaa. Välissä näkyy kondensoidusta maidosta tehty kerros, joka antoi kakulle makeutta. 



 Ja sitten sitruunaisia macaronseja. Ohjeen löysin täältä, vaikka nämä ei niin kauniilta näytäkään kuin Hannan tekemät.

 Suolaiseksi tarjottavaksi tein savulohi- ja broileripiiraan. Molemmissa on sama pakastepohja.

 Paistoin broileripiirasta varten sellaisen rullan ja kuutioin sen. Täytteenä juustoinen kerma, jota tukevoitin parilla munalla ja juustoraasteella. Pinnalle vähän lisää juustoraastetta ja ei kun uuniin.

 Savulohipiiraassa on myöskin täytteessä ruokakermaa, pari munaa ja tilliä.



25.9.2013

Tiikerikakkua

Katselin telkkarista varmaan meille kaikille bloggareille odotettua uutta sarjaa Koko Suomi leipoo. Arvasin, että se on sellainen inspiraatio-ohjelma että on pakko itsekin kokeilla mitä siellä leivotaan. 

Ensimmäisessä jaksossa he tekivät tiikerikakkua ja mie ajattelin, että tuohan on helppo ja varmasti osaan itekin. No ei kun kokeilemaan. 
Sain hienosti tehtyä taikinan vanhalla idioottivarmalla ohjeellani ja olin tyytyväinen kun sain kakun uuniin paistumaan. No sitten kakun poistaminen vuokasta ei ollutkaan "piece of cake" -kuten sanotaan ;) Sehän jäi puoliksi vuokaan kiinni ja repesi. Ja tää ohje on ihan varmasti moneen kertaan tehty ja pomminvarmaksi todettu, höh!




 Eihän tuo vuokaan tarttuminen makuun vaikuttanut, mutta sen verran jäi epäonnistuminen miuta vaivaamaan, että oli pakko kokeilla uudemman kerran. Tällä kertaa kakku näyttää suurinpiirtein siltä, miltä sen oikeesti kuuluisikin näyttää.


 Ja tässä sitten molemmat tekeleet samassa kuvassa. Tulipahan ainakin hyvä maistiaiskakku :o

Sinisävyinen revontulihuivi

Sattui kauppareissulla ihan "vahingossa" hyppäämään kärryyn tuollaista Novitan Huurre-lankaa. Heti tuli mieleeni, että siitä tulisi kaunis revontulihuivi. Ei sitten muuta kuin tuumasta toimeen. Tähän huiviin meni hieman toista kerää lankaa (100 g/kerä), eli melko riittoisaa lankaa siis.
Huivin vein tuliaisiksi ystävälle, jonka luona en ollut vieraillut pitkään aikaan. Kovasti hän tuntui tykkäävän. Tiesin hänen pitävän sinisestä, joten tuliainen onnistui täysin ;)


Ja tietenkin jälleen kerran vähän lähempää kuvattuna. 



16.9.2013

Synttärikakkuja

Vietettiin tuon vanhimmaisen synttäreitä jo pari viikkoa sitten, mut en ole saanut aikaiseksi laittaa kuvia tänne. Joskohan nyt  olisi oikea hetki sellaiselle.

Miun on jo pitemmän aikaa tehnyt mieli kokeilla sahcerkakkua ja nyt sitten sain tuuman toteutettua. Paistoin pohjaksi kaakaoisen viiden munan peruskakun, kostutin rommiaromista ja vedestä tehdyllä seoksella. Väliin ja kakun pinnalle laitoin aprikoosimarmeladia. Kuorrutus laktoosittomalla tummalla suklaalla ja maitosuklaalastuilla. 

Ei ihan täysin perinteisen ohjeen mukaan menty tälläkään kertaa, mut mie haluankin aina kokeilla jotain oman näköistä. Eipähän ole ainakaan suoraan kopioitu keneltäkään.


Suklaa ei asettunut reunoille kovinkaan kauniisti, mut ei se vaikuttanut makuun. Aika vauhdilla upposi vieraiden suuhun, täytyy myöntää että oli kyllä ihan maukasta eikä liian makeaa.



Pitäähän pöydässä olla vähän jotain suolaistakin, joten tein sitten savulohi- ja kinkkupiiraat lisäksi. Lohipiiraassa on vehnäjauhoista ja perunamuusijauheesta tehty taikina ja kinkkupiirakan pohjana on valmis lehtitaikinalevy.





Ja sitten omenapiirakkaa, jotka ei varsinaisesti liity synttäritarjoiluun. 
Kun noita omia omenoita kasvaa niin paljon, niin pitäähän niistä jotain valmistaa. Pohjana murotaikina, johon lisäsin n. 1 dl:n kermaa ja purkillisen uuniomenajugurttia.
Taikinan päälle laitoin vaniljakreemiä ja sitten omenaviipaleet. Omenoihin laitoin hieman siirappia ja tietenkin sokeria ja kanelia. Nämä ovat vasta uuniin menossa.


 Ja tässä sitten paistetut versiot. Yksi piiras ehti jo mennä ennen kuin ehdin kuvaa ottamaan. Pelastin kiireesti pari piirakkaa pakkaseen vierasvaraksi, että on sitten taas jotain kahviherkkua.




27.8.2013

Tiramisukakkua ja omenapiirakkaa

Viikonloppuna oli vieraita tulossa kyläilemään ja leivoin kahville sitten omenapiirakkaa omista omenoista. Pinta on tarkoituksella vain puoliksi kanelilla ja toinen puoli ilman, koska isäni ei voi syödä kanelia. Puuttuu vain vaniljakastike pinnalta, nam.





Ja sitten oma versio tiramisukakusta. 

Digestivepohjan päälle vatkasin pari purkkia laktoositonta kermaa, tiramisurahkaa ja melkein purkillisen turkkilaista jugurttia. Lisäsin vielä n. 100 g tummaa suklaata sulatettuna joukkon ja hyydytin neljällä liivatteella. Pinnalle raastoin tummasta suklaasta lastuja.
Tämä oli aika maukasta, eikä ollut niin älyttömän makeaa juuri tuon tumman suklaan takia.


Ja sivukuvaa...




















Tulevana viikonloppuna yritän keksiä taas jotain muuta värkkäilyä kun vietellään tuon vanhimmaisen synttäreitä. Saas nähdä mitä saan aikaiseksi ;)



*  *  *  *  *

Sitten "loppukevennyksenä"...
Meidän pihalla taitaa olla rakastunut koivu kun noin hienoja sydämiä esittelee :DD


 Tässä kuvassa taitaa tulla sydän vähän paremmin esille. Harmi kun en oikein päässyt lähemmäksi kuvaamaan.

13.8.2013

Syntymäpäivien suklaakinuskikakku

Isälläni oli syntymäpäivät tässä hiljattain ja kakun teko jäi miun vastuulle. Mietin jälleen kerran eri vaihtoehtoja ja päädyin sitten kokonaan laktoosittomaan suklaakinuskikakkuun. Helteinen sää aiheutti jonkin verran haastetta kakun tekemiseen ja ajattelin kinuskin säilyvän hieman paremmin kuin varsinaiset kermapäällysteet.

Pohjaksi tuli kuuden munan kaakaoinen peruspohja. Täytteenä mangopassionmousse ja vadelmamarmeladi, kostutus mansikkamehulla. Pinnalla tummasta suklaasta tehty kinuskikuorrute, kermaruusuja ja lehtiä. Reunapursotuksetkin on laktoositonta kermaa. 


 Kuvaa päältä päin...

 ... ja ylhäältä. Jostain syystä pinnalle jäi ikävästi vaaleampia läikkiä, en osaa sanoa että miksi näin kävi. Onneksi se ei vaikuttanut makuun.

Hyvin teki kakku kauppansa synttärivieraille.

Onnittelut vielä sankarille!!

2.8.2013

Mansikkainen tuorejuustokakku

Taitaa olla vähän entisen toistoa kun taas on mansikkaista tarjolla. Siitä on jotenkin niin helppo tehä kaikenlaista.

Tässä on sitten paljonkin käytetty tuota ainesosaa. Digestivepohjan päälle sekoitin sitruunaista tuorejuustoa, kermaa ja sosemansikoita. Hyydytin neljällä liivatteella. Pinnalla mansikkamehukiille ja koristeina kaupan mansikoita, tällä kertaa kotimaisia.

Ensimmäiseksi reunakuvaa...



Sitten sivulta...


ja lopuksi kuvaa päältä.
En selittele enempää, kuvat kertokoon lopputuloksen.



Suolaisena versiona perus kinkku-kasvispiiras juustolla kuorrutettuna.


1.8.2013

Mansikkacharlotta

Kameraan on jäänyt päivittämättä muutamia kuvia. Näin kesäaikaan en vaan jotenkin saa aikaiseksi lisäillä tekemisiäni tänne. Taitaa olla samansuuntaisia ajatuksia toisillakin, olen huomannut.

No kuitenkin, tuli tuossa vieteltyä nimppareita vähän aikaa sitten ja tässä on aikaansaannokset. 

Ensiksi mansikkainen charlotta. Pohjaksi paistoin kaakaokääriksen, kostutin hieman mansikkamehulla ja sipaisin väliin sauvasekoittimella soseutettua omaa mansikkaa ja ladoin viipaleet kelmulla päällystettyyn kulhoon. Täytteeksi sekoitin mansikkarahkaa ja loput sosemansikoista. Päälle vaniljarahkaa ja kermaa hyydytettynä parilla liivatteella. Koristeet on jotain vanhaa varastoa.



Yleensä aina harmittelen, ettei tullut otettua kuvaa muista tarjoiluista. No nyt kerrankin muistin ottaa kahvipöydästä kuvan. Itse tehtyä ei ole kuin tuo charlotta ja piirakoiden päällykset, muut on kaupan tuotteita.
Jos ihan tarkkaan laskee, täyttyy "sen seittemän sortin" tarjoilut tässäkin ;D




9.7.2013

Voileipäkakkua

Anoppini luokse oli tulossa vieraita ja pyynnöstä tein heille sitten tällaisen voileipäkakun, vähän samantyylisen kuin rippijuhlissa aiemmin. 

Leipänä vaalea ja tumma paahtoleipä, jota kostutin lihaliemellä. Väliin tein kinkkukuutioista, ranskankermasta ja sinapista tahnan jota maustoin creme bonjourin kolmen sipulin ruokakermalla. Toiseen väliin tuli metukka-ranskankermaseos. 
Pinnalla maustamatonta tuorejuustoa, leipäjuuston makuista sulatejuustoa, kylmäsavustettua porsaanpaistia, kurkkuruusuja, jääsalaattia ja muutama juustosuikale. Reunuksena emmentaljuustoraaste.



Tässä jälleen kulmakuvaa. Se taitaa miulla kuulua ihan jokaiseen kakkukuvastoon ;)


Kovasti vieraat ainakin kakusta tykkäsivät. Täytyy kyllä myöntää itsekin, että oli aika hyvää. 



*  *  *  *  *

Tässä ihan asiasta poiketen pieni linnunpoika, joka ei ilmeisesti osannut lentää, koska pääsin ihan puolen metrin päähän kuvaamaan. Mahtaakohan olla kirjosiepon poikanen?






21.6.2013




Tinuski toivottaa kaikille oikein aurinkoista ja ihanaa keskikesän juhlaa!!

18.6.2013

Rippijuhlat

Meillä vietettiin tuon mein nuorimmaisen rippijuhlia viikonloppuna. Miulla on vähän niin kun periaatteena, että kaikki pitää tehä itse ja niin mie sitten tein. Vähän tuli paineita ja kiirekin, mut sainpas kaiken tehtyä ;)

Ensimmäisenä useaan kertaan tehty kinkkuvoikkari. Tällä kertaa laitoin väliin kinkkukuutioita ja meetvurstisuikaleita. Leipänä vaalea ja tumma paahtoleipä. Pinnalla leipäjuuston makuinen sulatejuusto ja maustamaton tuorejuusto, kinkku- ja metukkasiivut, herneenversot, kurkkua ja jääsalaattia.



 Täytekakkuna levykakku, jonka välissä mansikkahillo ja vaniljamousse. Kostutin mansikkamehulla. Päällä vaaleanvihreäksi värjätty kaulintamassa, kermaruusut ja valkosuklaaspritsaukset. Kermana käytin laktoositonta vispikermaa.


Ja sitten tuorejuustokakku. Pohjaksi paistoin neljän munan peruspohjan, joka on taas puolitettu. Alimmassa kerroksessa sitruunatuorejuusto, sitruunanmakuinen lohkeava jugurtti ja kermaa vatkattuna. Ylimpään kerrokseen laitoin mangotuorejuustoa, kreikkalaista persikkajugurttia ja kermavaahtoa. Hyydytin molemmat kerrokset parilla liivatteella.



 Pinnalle laitoin n. 6 dl mango- ja persikkasosetta, jota hyydytin 8 liivatteella. Koristeina mansikka ja valkoinen sokerirae. Reunoille laitoin tummasta suklaasta reunuksen (mikä ei todellakaan ole mitenkään kaunis).




Tässä vielä tarjoilua. Etualalla olevat rullat on tehty savuliharouheesta, kippariruokakermasta ja juustoraasteesta. Levitin lehtitaikinalevylle, rullasin rullalle paperivuokiin ja paistoin 200 asteessa parikymmentä minuuttia. Riisipiirakat on kaupan tuotteita.
Takakulmassa on ylemmällä tasolla sitruunainen kuivakakku, alemmalla tasolla macaronseja, joissa täytteenä mansikkamousse. 



Niin se on sitten mein perheen rippijuhlat käyty. Aika kuluu niin nopsaan, vastahan vietettiin tuon nuorimmaisen ristiäisiä :o
Juhlat onnistuivat kuitenkin hienosti, vaikka edellisenä päivänä tuntuikin ettei aika riitä mihinkään kun oli miljoona asiaa tehtävänä.

Kiitos vielä kummeille ja muillekin rippivieraille!!