26.2.2014

Nimipäivätarjoilua

Vietettiin tuossa puoliskon nimppareita viikonloppuna. Arvatenkin kaikki jotka miut tietää, osaa oottaa että kahvipöydässä pitää olla suolaista ja makeaa tarjottavaa. Kai miun pitää sitten odotukset täyttää... ;)


Ensimmäiseksi voisin laittaa koko repertuaarin, eli raikas sitruuna-limetuorejuustokakku, lämminsavulohivoikkari, savurouhetäytteiset pasteijat ja bebet.
Bebeistä ei näköjään tullu otettua muuta kuvaa. Ohje on Kinuskikissan kirjasta otettu. Korvasin vaniljakreemitäytteen vaniljaisen tuorejuuston ja vaniljamoussen sekoituksella, mutta muuten aika tarkasti noudatin kirjan ohjetta.

 


Pullahiiren kirjasta löysin aivan ihanan limetuorejuustokakun ohjeen. Lisäsin täytteeseen vielä sitruunarahkaa ja -tuorejuustoa. Kiilteeseen puristin sitruuna- ja limemehua, jonka lisäsin kaupasta saatavaan sitruuna-limemehuun. Syvensin väriä hieman lehdenvihreällä pastavärillä. Pinnalla laktoositon kerma, limeviipaleet ja vähän kultaisia nonparelleja. Paistoin 3 munan pohjan, jonka leikkasin kahtia täytteen väliin.



 Ja hieman lähempää kuvaa.









Kerrankin viipalekuva.




 Ja sitten ensimmäistä kertaa itse tehtyä rahka-voitaikinaa. Täytteeseen sekoitin savulihasuikaleita, ranskankermaa, juustoraastetta ja hieman aromisuolaa. Voitelin ja paistoin 200 asteessa n. 15 min (en tullut katsoneeksi tarkempaa aikaa, sitten kun näyttivät sopivan ruskeilta, otin pois uunista).
Näitä pitää kyllä tehdä uudestaankin, oli kyllä sen verran herkkua.


 Ja sitten samaisesta Kinuskikissan kirjasta tämäkin lämminsavuvoileipäkakku. Oi että oli maukasta, hänelle kiitos ohjeesta.



Lähempi tarkastelu tomaattiruususta.


Ja vielä vähän sivukuvaa.


Melkoisen hyvin tekivät tarjoilut kauppansa, ainoastaan limekakusta jäi yksi viipale seuraavaan päivään. Vissiin kai mie sitten onnistuin tekeleissäni :))





6 kommenttia:

  1. mahtavat on ollut tarjoilut,oikein vesi herahti kielelle nam nam.

    VastaaPoista
  2. Pitkästä aikaa aika istahtaa kunnolla koneelle....tai no, ees vähän ajan kanssa...
    Ihanat tarjottavat ollu jälleen kerran ja tuo tuorejuustokakku on ihan superkaunis!

    VastaaPoista
  3. Onpa siinä upeat tarjoilut! En ihmettele, että menivät parempiin suihin, kun jo näyttävätkin niin hyviltä.

    VastaaPoista
  4. Voi miten sinä miestäsi hellit. Meidänkin isännällä oli viime viikolla nimpparit, mutta ostettiin käpykakku !
    Mukavaa aurinkoista kevättä ♥

    VastaaPoista
  5. Enhän minä nyt sellaisesta suutu jos pitkäkyntiseksi sanot, sehän minä olin. Nyt tosin jo vähän lyhyemmät :)

    VastaaPoista
  6. Hei vaan !
    Paljon olen tehnyt, mutta tuo postatus on vähentänyt.
    Jotenkin blogi on alkanut tökkiä.
    Olen myös innostunut tekemään kaksi tunnin kävelylenkkiä päivässä.

    Töihin en varmaan enää mene. Työkyvyttömyyseläkepaperit laitan kohta menemään. Ei tämä olo ole parantunut :(

    VastaaPoista

Kiitos kun tulit vierailulle!