27.1.2014

Ristiäiskakut pienelle pojalle

Siskon tytär sai joulua ennen pienen pojan ja nyt oli ristiästen aika. Miun tehtäväks jäi pelkästään kakkujen teko. Muut tarjottavat oli toisten tekemiä, joten niitä en alkanut kuvailemaan.
Äidin toiveesta kakut on tällä kertaa täysin kermattomia. Pohjana 6 ja 7 munan perustaikina, jossa yhtä paljon munia, sokeria ja jauhoja. Väliin laitoin itse tehtyä mansikkahilloa ja vaniljaista tuorejuustokreemiä, johon lisäsin hieman sitruunamehua ja raastettua sitruunan kuorta. Kostutin mansikkamehun ja sitruunalimpparin seoksella.
Kuorrutteen alle laitoin voikreemin eristämään ja päällyste on marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Tähdet sokerimassaa, joihin laitoin lisäksi kimalletta. 










Varsinainen koriste ei ole miun tekemä, vaan kunnia kuuluu toiselle henkilölle. Hänen nimeään en valitettavasti tiedä. Sain äidiltä kuitenkin luvan julkaista kuvan.


Onnittelut vielä hienosta nimestä!!



5 kommenttia:

  1. Voi kun upea kakku. Sopii niin tähän talviaikaan. Sininen taivas ja lumihiutaleet.
    Kylmää on tosiaan ollut ja teidän korkeudella pari astetta enemmän. Olen minä kyllä yrittänyt joka päivä lenkin tehdä, eilenkin kaksi. Etten tule ihan mökkihöperöksi :)
    Huomenna lääkäri ja sairasloma tulee jatkumaan.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kakku, ihanan värinenkin!

    VastaaPoista
  3. voi että miten upeita kakkuja.onko tuota vanilja tuore juustoa saatavana valmiina.pitää kokeilla onnistuuko miulla.

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille ihanat!
    Annikki: en ole aivan varma löytyykö vaniljaista tuorejuustoa kaupasta sellaisenaan, olen aina itse lisännyt vanillinisokeria maustamattomaan tuorejuustoon.

    VastaaPoista
  5. Annikki: Annoin siulle ehkä väärää tietoa tuosta vaniljatuorejuustosta aiemmin. Ainakin Prisman valikoimaan sellainen näyttää kuuluvan uutuutena. En vielä ole kokeillut moista, mutta jossain vaiheessa kyllä menee testaukseen :)))

    VastaaPoista

Kiitos kun tulit vierailulle!