16.12.2013

Vauvan neuleita


Samainen siskon tyttö sai perheen lisäystä, ja kyllähän tätin pitää laittaa puikot heilumaan, niin kun aina käy :DD

Ensimmäisenä violetti neuleasu. Kamera tosin vääristää värit, mutta oikeasti asu on laventelin värinen. Ohjetta on taas sekoiteltu monesta ja osa keksitty omasta päästä.



 Toisena asusteena neuloin luonnonvaalean haalarin ja aika moneen kertaan tehdyt tossut. 




Toivottavasti on käyttöä talvivauvalle.

Onnea vielä oikein paljon koko perheelle <3 <3





Piparinmakuinen glögikakku

Anopilla oli syntymäpäivät ja tein hänelle viemisiksi piparinmakuisen glögikakun. Pohjana kaakaoinen kääris, täytteessä kaksi rasiaa maustamatonta tuorejuustoa, purkillinen turkkilaista jugurttia ja yksi purkki kermaa. Kostutin pohjaa ihan vähän glögillä. Lisäsin piparinmuruja seokseen joulun makua antamaan. Hyydytin liivatteella. Pinnalla ihan pelkkä glögi, joka on tietenkin hyydytetty. Koristeiksi tein sokerikelloja ja lehtinä käytin pakkasesta otettuja suklaalehtiä, jotka on tehty mustaviinimarjalehden päälle. Sokerikellojen alle laitoin piparinmuruja eristämään kosteutta, ettei kellot heti sula.

Huomasin sen jälkeen kun olin glögin pinnalle laittanut, että se olisi kaivannut hieman punaista väriä syventämään glögin omaa väriä, mut en sitten enää viitsinyt korjailla kun olin jo laittanut ne hyytymään, menköön tämän kerran ;)








Samalla kertaa tein siskon tytölle lähes samanlaisen kakun, kun hänelläkin oli syntymäpäivät pari päivää aikaisemmin. Muuten kakku on samanlainen, mut koristeena on joulutähti.





9.12.2013

Lihapiirakoita

Tuli tänään vähän ahkeroitua jokavuotisten lihapiirakoiden kanssa. Tällä kertaa paistoin vaan 75 kpl. Ohje on vanha tuttu, peruspullataikina ilman sokeria ja kardemummaa. Täytteenä riisipuuro-jauhelihaseos. Piirakat on keitetty auringonkukkaöljyssä.

Määrä näyttää aika hurjalta, mutta näitä on tarkoitus vähän jakaa perhepiiriin. Ei suinkaan meinata itse kaikkia pistellä poskeen ;D