25.2.2013

Valkosuklaakermakakkua ja nakkikääröjä

Vietettiin sunnuntaina miesväen nimppareita ja tunnetusti miulla pitää olla jotain tarjottavaa kahvin kanssa. Tein tällä kertaa kaakaoisen 7 munan täytekakkupohjan, kostutin mansikkamehun ja lilmpparin sekoituksella. Väliin tuli mansikka- ja valkosuklaanougatmousset. Pinnalle laktoositon kerma, johon sulatin valkoisen suklaalevyn. Koristeina persikkaa, hieman kiiviä, granaattiomenan siemeniä ja sitruunamelissan lehtiä.




 Kakku oli hirmu suuri, mutta se teki niin hyvin kauppansa, että sitä jäi tasan kaksi pientä annosta seuraavalle päivälle ;D


 Lisäksi tein maailman helpoimpia nakkikääröjä. Leikkasin lehtitaikinalevyt neljään osaan, laitoin väliin prinssinakin ja juustoraastetta. Kääröt vaan rullalle, voitelu kananmunalla ja uuniin. 


 Vaikka paistoin kaksi pelllillistä kääröjä, ehdin ottaa kuvan näistä viimeisistä yksilöistä

23.2.2013

Ristiäiskakun koristeita tyttövauvalle

Työkaverin perheessä vietettiin ristiäisiä ja tein sitten tälläiset jo useaan kertaan hyväksi havaitut koristeet. Ensimmäisenä vaaleanpunaiset liljat.


 Sitten vauva ruusun keskellä


 Ja tässä sommitelmaa koristeista. Tällä kertaa tein vaan koristeet, kun työkaveri teki kakut itse.

Oikein lämpimät onnittelut vielä koko perheelle!!



Huomenna on varmaan tulossa taas kakkua ja muita näperryksiä ;)

18.2.2013

Korvapuusteja ja aprikoosi-mandariinipullia

Olin jo pitemmän aikaa suunnitellut pullan paistoa ja nyt viikonloppuna sain viimein aikaiseksi toimia asian suhteen. Tein litran taikinan, josta tulikin noin 80 pikkupullaa. Riittää sitten pakkasesta kahvin seuraksi pitemmäksi aikaa.




Kierteisiin pulliin sain vinkin Mansikkamäen Ebeltä. Laitoin vaan väliin uutta Tähtitortun aprikoosi-mandariinihilloa ja vaniljarahkaa. Aika mukavan makuinen yhdistelmä.



Seuraavaksi taitaakin tulla taas kakun koristeita. Tällä kertaa on vaan koristeet, koska kakku tulee muualta. Julkaisen niitä sitten kun juhlat on pidetty.

11.2.2013

Tunnustus





Tunnustuksen säännöt;

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja joka antoi tunnustuksen sinulle.

Valitse viisi blogia joilla on alle 200 lukijaa ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
    
Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.
Tunnustuksen haluan jakaa seuraaville, ihanille blogeille:

Sain Leenalta tälläisen ihanan tunnustuksen.
Haluan jakaa sen

samppalanruhtinatar 

unelmaaleipomassa

titantupa

pinkkikakku

kauhukeittio

7.2.2013

Rahkapersikkatorttu

Meille oli tulossa päiväkahvivieraita melko pienellä varoitusajalla. Mietin kiireesti että mitähän pöytään laittaisin ja tein sitten ihan nopean piirakan. Pohjana murotaikina, johon lisäsin hieman persikan lientä. Pinnalla sitruunarahkasta, kermaviilistä ja parista munasta tehty seos, jonka koristelin persikan viipaleilla.
Sitruuna antoi kivan raikkaan maun rahkan sekaan. Ihan hyvää noin pikaisesti tehtynä.


Nämä kuvat ei kaipaa enempää selittelyä. Tällä mentiin tällä kertaa ;)